Ruokahävikki: Helsingin kuvataidelukiolaisten julisteet

Helsingin kuvataidelukio: Ruokaa vai roskaa?

Helsingin kuvataidelukion Kuvataide ja valokuva -kurssin opiskelijat tutkivat ruokahävikkiä Suomessa. Opiskelijat tiivistivät ajatuksensa ruokahävikistä julisteisiin.
Helsingin kuvataidelukio – Torkkeli – on kuvataiteen erikoislukio. Koulu tarjoaa laaja-alaista kuvataiteen ja visuaalisen kulttuurin opetusta. Koulussa on opiskelijoita noin 560. Koulun arkea ja kuvavirtaa voit seurata lukemalla verkkolehteä Hetkiä ja kuvakulmia. www.kuvislukio.koulublogit.fi

Opiskelijat:
Evdokia Asseeva, Sonja Auer, Inti Cruz, Nicolas Guerrero Donoso, Jesmiina Helin, Ada Ikonen, Kare Hyvämäki, Anni Jurvanen, Elisabeth Juusu, Teadora Kankaanpää, Annina Kauppila, Tuuli Kentta, Jerri Keto, Silvia Kiviranta, Veera Kotisara, Aino Kuivila, Marika Lahdenperä, Elina Latvaniemi, Auri Lukkarinen, Anni Matikainen, Lilja Mettälä, Saara Myllylä, Vilma Myllyniemi, Aurora Myyry, Paavo Pakkanen, Suvi Pensala, Mona Rantala, Sara Reinilä, Rosa Sikorski, Jenna Torniainen, Juulia Varis, Jenni Vesanen, Carla Vuontela, Ida Wåg.

Poliittisen valokuvan festivaali mediassa

Poliittisen valokuvan festivaali – nostoja mediasta

Poliittisen valokuvan festivaali on herättänyt merkittävää kiinnostusta niin valtakunnallisissa kuin kansainvälisiiä medioissa sanomalehdistä, radiosta ja TV-uutisista blogeihin. 


Näyttelykokonaisuus on mittava, eikä joukossa ole yhtään hutia. PVF on jälleen huikea todiste valokuvan voimasta.

– Otso Kantokorpi
Kansan uutiset 6.2.2016. Näkökulma kevään 2016 Poliittisen valokuvan festivaaliin 


HS 5.2.2017: “Henkilökohtainen poliittista ja harva asia on yhtä henkilökohtaista kuin ruoka.”

YLE 3.2.2017: “Poliittisen valokuvan festivaali esittelee, mitä kaikkea tapahtuu ennen kuin ruoka on lautasella. Järjestäjät kertovat ruokateeman olevan poliittisin, mitä kolmivuotisen valokuvataiteen tutkimushankkeen aikana on ollut.”

Kansan Uutiset 5.2.2017: Otso Kantokorpi: “Voiko kohta syödä mitään?” 

HBL 18.2.2017: “När varje matbit är en politisk handling”

Talouselämä 20.2.2017: “Sinun ruokavalintasi eivät ole sinun.” 

Maaseudun tulevaisuus 13.2.2017: Maatalousmyrkkyjen vaikutukset pysäyttivät valokuvaaja Pablo Piovanon – “Valtamedioiden hiljaisuus häiritsi”

HS 22.2. 2016: “Valokuvat näyttävät, miten elämä jatkuu koulukaappauksen leimaamassa Beslanissa – valokuvafestivaali alkoi Helsingissä. Helsingissä meneillään oleva Poliittisen valokuvan festivaali on tuonut kaupunkiin useita yhteiskunnallista valokuvaa esitteleviä näyttelyitä.”

HS 19.4. 2016: “Kaduille ilmestyneet valokuvat kertovat: Tältä näyttää Suomen henkinen ja yhteiskunnallinen tila juuri nyt.” Artikkeli Vuosi vaaleista – missä mennään Suomi? valokuva-aktivismi -hankkeesta. 

HS 25.1.2015: “Grace Sukuku silpoi urallaan tuhansien tyttöjen sukuelimet” Artikkeli Meeri Koutaniemen valokuvasarjasta, joka oli esillä Poliittisen valokuvan festivaalin Kolmanteen polveen -näyttelyssä.  

YLE 19.2.2016: “Kotimaa voi olla kateissa, korvessa tai korvien välissä. Suomen valokuvataiteen museon suuri sali on täynnä pakoa, etsimistä, maisemaa, kaipausta – ja löytämistä. Kahdentoista kuvaajan teossarjat kertovat siitä, miten kaikki ihmiset haluavat kuulua johonkin.” 

YLE Strada 18.2.2016: Tyttärien ja isien siveysjuhlakuvat suututtavat ja nolostuttavatTelevisio-ohjelma, jossa valokuvaaja David Magnussonin haastattelu teossarjastaan Poliittisen valokuvan festivaalin Kolmanteen polveen -näyttelyssä. 

YLE Kultakuume 18.2.2016: “Poliittisen valokuvan festivaalin teemana on Kotimaa. Miksi sanat koti ja maa kuulostavat ja tuntuvat hyviltä, mutta kotimaa viittaa johonkin rajattuun ja kansallismieliseen, jopa ennakkoluuloihin?” Radio-ohjelma, jossa valokuvaaja Sanni Seppo kertoo teossarjastaan Poliittisen valokuvan festivaalin Kotimaa -näyttelyssä. 

Kansan uutiset 2.7.2015: Otso Kantokorpi: Haureuden esittäminen on poliittista. “Dokumentin ja taiteen rajapinta alkaa valokuvan osalta olla kulunut puhki, ja hyvä näin, sillä se vähentää omalta osaltaan sitä elitistisyyttä, joka leimasi valokuvaa sen kamppaillessa paikastaan taiteen keskiössä.” 

Leica Photographie International 15.1.2015: The 2016 Festival of Political Photography.  “With exhibitions, seminars and a diverse discussion program, the 2016 Festival of Political Photography invites the audience to examine ways of influencing with politically conscious photographs.“ 

Maailman kuvalehti 2/2016: “Miten valokuva vaikutaa? Poliittisen valokuvan festivaalilla pohditaan valokuvan merkitystä.” 

Lisäksi Poliittisen valokuvan festivaalista on uutisoitu mm. seuraavissa medoissa: Suomen kuvalehti, MTV 3 Uutiset, IMAGE, SVENSKA YLE, TV-Nytt YLE, YLE RADIO 1, YLE TV-uutiset, Kultakuume, Kameralehti, Lännen media, Vihreä Lanka, Turun Sanomat, Maaseudun tulevaisuus, Hämeen Sanomat, Journalisti, Kirkko ja Kaupunki, Edit-media.

PVF-lehti 2017 pääkirjoitus: Politisoitunut ruoka

Politisoitunut ruoka

RUOKAAN LIITTYVÄT AIHEET nousevat sosiaalisen median valokuvavirrassa jatkuvasti esiin. Reseptikuvitukset, ruoka-aineet tai eteen katettu lounas saavat ihmiset ympäri maailmaa valokuvaamaanja jakamaan kuvia. Yhtä paljon kuin kohteestaan, ruokakuva kertoo kuvan ottajasta, joka rakentaaomaa identiteettiään kuvien avulla. Ruokapöytien lisäksi myös ruokavalioiden ja ruokaan liittyvien ihanteiden ympärille muodostuu yhteisöjä. Ruoan aistilliset, keholliset ja ideologiset ulottuvuudet sitovat ihmisiä yhteen.

Huolimatta edellä mainittujen ruokavalokuvien määrästä ja vaikutuksista, halusimme tämän vuoden festivaalilla suunnata huomion toisenlaisiin kuviin. Vuoden 2017 Poliittisen valokuvan festivaali käsittelee ei-yksilöllistä ruokaa; vaikutuksia, joita ruoan tuotannolla on ympäristöön, valtasuhteisiin, talouteen, politiikkaan ja epätasa-arvoiseen varallisuuden jakautumiseen. Ruoan osuus kulutuksen ilmastovaikutuksista on suunnilleen yhtä suuri kuin asumisen ja liikenteen. Samalla kun suuri osa maailman väestöstä kärsii aliravitsemuksesta, arviolta kolmasosa maailmassa tuotetusta ruoasta päätyy roskiin. Ruokateollisuuden ympäristövaikutukset, ilmastonmuutos ja toisaalta nälkä, siirtolaisuus ja sodat kytkeytyvät yhteen. Ruokakuvat käsittelevät elintärkeitä eettisiä kysymyksiä.

Käytimme festivaalia valmistellessamme työnimeä ’postdemokraattinen ruoka’. Postdemokratia tarkoittaa sitä, että näennäisesti demokraattisissakin yhteiskunnissa päätöksenteko tapahtuu entistä useammin piilossa, demokraattisen systeemin ulkopuolella. Tieto päätösten perusteista ei ole äänestäjien tavoitettavissa. Ruoalle on käynyt samoin. Valinnoilla, joita ihmiset tekevät lähikaupassa päivittäin ei tunnu olevan minkäänlaista yhteyttä lihateollisuuden ympäristövaikutuksiin tai liikakalastuksen vaikutuksiin meriin. Sama epätietoisuuden ja hallitsemattomuuden tunne valtaa sekä ruoan kuluttajat että ruoan tuottajat. Poliittisen valokuvan festivaalin esittämä espanjalainen taiteilija Asunción Molinos Gordo on kuvaillut teoksensa The Non-Egyptian Restaurant yhteydessä egyptiläisten tunteita. Ihmiset kokevat, että maa ei enää ole heidän omansa, vaan se on ”jonkun muun” hallinnassa.

USKALLETTAVA KATSOA JA NÄHDÄ

Kun etsimme kuvaushankkeita näyttelyyn, mietimme, kuinka paljon voimme valita kuvia, joissa elävä olento kärsii. Ajatuksia herättäväksi koimme eläinoikeusjärjestö Animalian historiikin nimen: Jonkun on uskallettava katsoa. Eläinten kärsimyksen esittäminen valokuvissa on esimerkki muutoksesta, joka valokuvilla vaikuttamisessa on viime vuosikymmeninä tapahtunut. 1980-luvulla ajateltiin, että järkytys kuvien edessä siirtyy ymmärrykseksi ja toiminnaksi. Myöhemmin huomattiin että ihmiset torjuvat järkytyksen. Tietoa on levitettävä vähemmän ravistelevin kuvin ja viitteellisemmin, jotta se ei aiheuttaisi katsojissa asian kieltämistä. Joka tapauksessa 2000-luvulla eläinoikeusaktivistien salaa kuvaamat valokuvat ja videot suomalaisilta tuotantotiloilta ja teurastamoilta ovat vaikuttaneet yhteiskunnalliseen keskusteluun vahvasti. Ne ovat tuoneet silmiemme eteen, mistä ruokamme tulee ja kuinka eläinsuojelulait käytännössä toimivat. Samalla ilmiö on paljastanut yhteiskuntamme arvoja: salakuvaamisesta eurooppalaisen maatalouspolitiikan tukemilla tiloilla sakotetaan, eläinten julmasta kohtelusta paljon harvemmin.

Ruokateollisuuden käyttämä kuvasto hyödyntää herkkää suhdettamme ruokaan. Haluamme ruoalta puhtautta, onnellisuutta, turvallisuutta ja hoivaa. Valokuvissa karja käyskentelee aamusumuisella kukkaisniityllä, vaikka maidontuotantoeläin olisi viettänyt koko tai elämänsä parteen sidottuna tai pihvin raaka-aine olisi elänyt kivuliaasti sontakarstaan peittyneenä. Glyfosaatilla ruiskutettu geenimanipuloitu maissi hohtaa kullankeltaisena auringonpaisteessa. Argentiinalaisen valokuvaajan Pablo Piovanon kuvat kertovat samojen viljelykokeiden aiheuttamista ympäristötuhoista ja niiden traagisista seurauksista alueella eläviin ihmisiin.

Ruoantuotannossa on kyse ihmiskunnan perustarpeista, mutta samaan aikaan myös loputtomien halujen ja nautintojen täyttämisestä. Haluamme syödä keskellä talvea kirkkaanpunaisia pyöreitä tomaatteja ja koristella kakun mansikoilla. Huipputeknologian avulla se onnistuu. Valokuvaaja Freya Najade on kuvannut tietokoneohjattuja kasvihuoneita, joissa tuotetaan toiveittemme värisiä ja muotoisia kasviksia. Täydelliseen suoritukseen päästään käyttämällä mullan sijaan erilaisia keinoalustoja ja liuoksia. Ekologisimmat kasvihuoneet lämpenevät ydinvoimalan lauhdevedellä eikä ravinteita päästetä ympäristöön. Teknologia mahdollistaa yhä tehokkaamman tavan ruokkia yhä suurempi määrä ihmisiä, mutta samaan aikaan maaseudun luonnon monimuotoisuus ja esteettisyys ovat uhattuina.

KENEN ELÄMÄ ON ARVOKAS

Politiikan peruskysymys eli kysymys yksilön vapauden suhteesta yhteiskuntaan, koskee myös ruokaa. Voimmeko vaikuttaa valinnoillamme vai onko päätökset tehty jo ennen kuin meille tarjotaan mahdollisuutta valita? Viime vuosina ruokaa koskevat valinnat ovat laajentuneet liikkeiksi ja kansalaistoiminnaksi, jotka taistelevat myös demokraattisten ihanteiden puolesta. Taistelu tiedosta, sen hallinnasta ja levityksestä on aikamme suuria kysymyksiä. Eettiset kysymykset ruoasta toimivat linkkeinä yksilön valintojen ja maailmanpoliittisten rakenteiden välillä.

Vaikka näyttelyn kuvasto ei käsittele ruoan henkilökohtaisia merkityksiä, ruoka koskettaa meitä päivittäin. Ruoan tarjoaminen ja jakaminen on myös osoitus huolenpidosta, vieraanvaraisuudesta ja rakkaudesta. Haastavien ja vaikeasti hahmotettavien asioiden maailma vaatii meiltä eettisten kysymysten kysymistä, ihmisyyden ja muiden elollisten olentojen arvostamista. Ruoan nimissä tehdään valintoja siitä, miten planeetallamme saa elää ja kenen elämä on arvokkaampi kuin toisen. Suupala on poliittinen teko.

ANNA-KAISA RASTENBERGER JA SANNI SEPPO
Poliittisen valokuvan festivaalin taiteelliset johtajat

Oksana Yushko: Balaklava

Oksana Yushko: Balaklava

Teksti: Anna-Kaisa Rastenberger

Balaklava on pieni kaupunki Krimin niemimaalla Mustan meren rannalla. Neuvostovallan aikana se oli täysin suljettu, koska siellä sijaitsi sotilaallinen sukellusvenetukikohta. Yli 30 vuoden ajan kaupunkia ei käytännössä ollut olemassa ulkomaailmalle. Hyvin palkatut ja erityisistä eduista nauttivat ihmiset työskentelivät sotilastukikohdassa, eikä edes perhe päässyt vierailemaan alueella ilman hyvää syytä. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen vuonna 1992 Balaklava ja koko sotilaskalusto jaettiin kahtia Venäjän ja Ukrainan välillä. Kahden laivaston läsnäolo kaupungissa aiheutti jatkuvia konflikteja.

Valokuvaaja Oksana Yushko on kuvannut Balaklavalla sen asukkaita. Neuvostoliiton romahdus teki aiemmin etuoikeutetuista upseereista ylenkatsottuja ihmisiä. He puolestaan tarrautuivat menneisyyteen. Balaklava on paikka, jossa asukkaiden käsitys kotimaasta usein liittyy ideologiaan. Neuvostoideologia on yhä monen Balaklavaisen ihmisen kotimaa. Yushkon kuvasarja valmistui juuri ennen kuin Venäjä miehitti Krimin helmikuussa 2014.

***
Lisätietoja valokuvaajasta: www.youok.ru

 

Danila Tkachenko: Escape

Danila Tkachenko: Escape

Teksti: Tiina Rauhala

escape_26_Danila_Tkachenko_compressed
Kuva: Danila Tkachenko, sarjasta Escape (2013)

DANILA TKACHENKON (s. 1989) kiinnostuksen kohteena on ihmisen identiteetin ja yhteiskunnan suhde. Poliittisen valokuvan festivaalilla Tkachenkolta nähdään kuvasarja yhteiskunnasta irrottautuneista ihmisistä. Tkachenkon kuvasarja Escape voitti ensimmäisen palkinnon World Press Photo -kilpailussa vuonna 2014.

Kasvoin suuren kaupungin sydämessä, mutta olen aina tuntenut vetoa villiin luontoon – minulle se on paikka, jossa voin kohdata aidon minuuteni, todellisen itseni sosiaalisen kontekstin ulkopuolella.

Danila Tkachenko

Danila Tkachenko on kuvannut sarjassaan Escape (Pako) Venäjän ja Ukrainan metsissä yksin asuvia ihmisiä. Kuvien miehet ovat tietoisesti valinneet elämän yhteiskunnan ulkopuolella ja lopulta menettäneet sosiaalisen identiteettinsä. Kukaan Tkachenkon tapaamista ihmisistä ei ole halunnut palata yhteiskunnan jäseneksi.

Danila Tkachenko on erityisen kiinnostunut siitä, voiko ihminen irrottautua sosiaalisesta riippuvuudesta, päästä pois julkisesta hahmostaan ja kulkea siten lähemmäs itseään. Kuvaaja kysyy myös, miten ihminen voi olla vapaa keskellä yhteiskunnan odotuksia:

”Minua kiinnostaa sisäisen vapauden mahdollisuus modernissa yhteiskunnassa: onko se ollenkaan saavutettavissa, jos ihminen on koko ajan sosiaalisen kehyksen ympäröimä? Miten voit olla oma itsesi tämän kaiken keskellä?”

Tkachenkon valokuvat ovat viehättäviä ja samaan aikaan häiritseviä. Luonto sulkee sisäänsä ihmiset ja antaa rauhan. Erityisen vahva on kuva sokeasta vanhasta miehestä, joka tuntee metsänsä ilman näköä. Kuvat liikkuvat kauniisti taiteen ja journalismin välimaastossa. Kuvasarja onkin ansaitusti palkittu World Press Photon kuvakilpailussa. Kuvat eivät päästä helposti otteestaan. Niiden näkymät tuntuvat myös epätodellisilta. Miten kuvaaja on edes löytänyt nämä ihmiset ja heidän elämänsä, heidän reviirinsä? Onko tämä todellista?

Tkachenko on kertonut tutkimuksen olevan tärkeä osa projektia. Pohjatyötä erakoituneiden ihmisten löytämiseksi hän teki noin vuoden ja koko projekti kesti kolme vuotta. Hän yritti jäljittää ihmisiä paikallisen median ja viranomaisten avulla, mutta silti useat matkat jäivät tuloksettomiksi. Kuvausmatkat ulottuivat Altain alueelta aina Uralin vuoristoon. Toisinaan monen kilometrin vaellus johti ihmisen luo, joka kieltäytyi kokonaan puhumasta. Tkachenko kertoi usein asuneensa päiväkausia metsään muuttaneen ihmisen lähettyvillä saadakseen tähän kontaktin ennen valokuvaamista.

Escape-sarja jakautuu muotokuviin ja kuviin paikoista, joihin yksittäinen ihminen on tehnyt kotinsa. Toiset olivat rakentaneet laajoja asumuksia aitoineen, mutta osa oli kotiutunut kallion luoliin. Useat Tkachenkon tapaamista ihmisistä olivat asuneet metsissä jo 10—20 vuotta. He olivat oppineet elämään ja selviytymään täysin yksin, saumattomasti osana ympäröivää luontoa.

Kullakin Escape-sarjaan kuvatulla oli omat syynsä kääntää selkänsä yhteiskunnalle. Joillakin erakoitumiseen johtivat perhesyyt, toisilla ongelmat viranomaisten kanssa. Useat katosivat metsiin Perestroikan aikaan. He eivät yksinkertaisesti kyenneet omaksumaan yhteiskunnassa tapahtuneita muutoksia.

Tkachenko kiinnostui valokuvauksesta osittain sattumalta. Valokuvan avulla hän huomasi kykenevänsä menemään kiinnostaviin paikkoihin, kommunikoimaan ihmisten kanssa ja ennen kaikkea selvittämään itseään askarruttavia kysymyksiä. Escape-sarjan kuvissa omakohtaisuuskin on läsnä. Vuosia sitten Tkachenko oli eksynyt ja joutunut viettämään metsässä pitkän ajan yksin. Tämä oli vavisuttava kokemus, joka sai hänet tutkimaan yhä enemmän yhteiskunnan ja ihmisen suhdetta sekä sosiaalisista suhteista irrottautumisen mahdollisuutta. Escape-sarjan kuvat tekevät näkyväksi näkymättömän. Ne saavat pohtimaan sosiaalisia suhteitamme kuvaamalla ihmisiä, jotka ovat nämä hylänneet.

”Pidän itseäni ihmisenä, joka on tyytymätön moderniin yhteiskuntaan. Jotkut ihmiset uskaltavat yksinkertaisesti lähteä pois. Minulla ei ole voimaa tehdä niin nyt, mutta minulla on taiteeni, joka auttaa tutkimaan tätä ristiriitaa.”

***

Sitaatit ja lisätietoja valokuvaajasta Danila Tkachenkon verkkosivuilta: www.danilatkachenko.com/projects/escape/
(sitaattien suomennokset Outi Korhonen)