Adrian Paci

Adrian Paci

Centro di Permanenza Temporanea
Back Home

“Tosiasia, että itse elän risteyksessä kahden erillisen identiteetin välillä, on kaiken kuvallisen työni taustalla.” Adrian Paci

Adrian Paci (s.1969) pakeni väkivaltaisia mellakoita perheensä kanssa Albaniasta Italiaan vuonna 1997. Adrian Pacin teokset kertovat ihmisistä välitiloissa, joissa ajatus kodista on pakattu jonnekin haalistuvien muistojen ja hahmottomien toiveiden välille.

Centro di Permanenza Temporanea -videoteos on katkera metafora pakenevan ihmisen todellisuudesta. Teoksen nimi viittaa Italiassa oleviin maahanmuuttajien pidätysleireihin. Leireille viedään maahan laittomasti tulleet ihmiset odottamaan palautustaan lähtömaahan. Monet pyrkivät karkaamaan leireiltä ja elämään paperittomina.

Pacin valokuvasarjassa Back Home (2001) näkyy taiteilijan henkilökohtainen historia. Paci valokuvasi Italiaan muuttaneiden ystäviensä hylkäämiä koteja Albaniassa ja maalasi kuvista valokuvataustat. Tämän jälkeen hän valokuvasi ystäviensä perheet studiossa maalattujen taustojen edessä. Perheet seisovat sen edessä, minkä ovat jättäneet taakseen.

Paci on syntynyt vuonna 1969 Albaniassa. Hän asuu ja työskentelee Milanossa. Pacin näyttelyitä on nähty mm. Venetsian biennaalissa ja New Yorkin MoMa PS1:ssä.

Adrian Pacin teoksia esillä Suomen valokuvataiteen museossa osana Kotimaa-näyttelyä 19.2.-30.4.2016
Näyttelyn avajaiset torstaina 18.2.2016 klo 18–20

  • Kuva: Adrian Paci